Mitä vesi ja Henki symboloivat uudestisyntymisessä?Kreikankielisessä alkutekstissä Jeesuksen käyttämät sanat uudestiyntymisestä on "gennao anothen". Se voidaan kääntää "syntyä uudelleen tai ylhäältä". Me synnymme tähän maailmaan äitimme kohdusta syntiinlankeemuksen perillisinä ja erossa Jumalasta, Perkeleen lapsiksi. Olemme siksi menossa kadotukseen. Tarvitsemme Jeesuksen mukaan uuden syntymisen ylhäältä päästäksemme takaisin Jumalan yhteyteen. Silloin Jumalasta tulee meidänkin Isämme, Isä meidän. Voimme syntyä Jeesuksen veljiksi ja sisariksi samalla tavalla kuin Hänkin, eli Pyhästä Hengestä. Mutta mitä Jeesus tarkoitti uudestisyntymiseen liittyvillä asioilla, vedellä ja Hengellä? Mitä ne siinä yhteydessä tarkoittavat? Uudestisyntyminen uudessa testamentissaUudesta testamentista löytyy kuusi (6) jaetta, missä mainitaan Raamattu 1938 ja 1992 käännöksissä sana "uudestisyntyminen". Kreikankielisessä alkutekstissä näitä kuutta kohtaa vastaa kuitenkin kolme eri sanaa, joilla on kullakin oma merkityksensä. Seuraavassa luettelossa suomeksi käännetyt jakeet on listattu alkutekstissä käytetyn kr. sanan mukaan;
Raamatun alkuteksti on Jumalan inspiroima, 2.Tim. 3:16. Alkutekstin käännökset ovat kuitenkin aina jonkin verran epätarkkoja käytetystä käännösmetodista ja kielestä riippuen. Alkutekstissä em. kohdissa käytetään uudestisyntymisestä sanoja palingenesia (uudistua), gennao anothen (syntyä uudesti/ylhäältä) ja anagennao (syntyä uudelleen). Englanninkielinen ja alkutekstille uskollinen King James raamattu kääntää Matt. 19:28 ja Tiit. 3:5 käyttämät palingenesia-sanat englanniksi regeneration, minkä merkitys on "elpyminen/uudistuminen". Samoin kääntävät useimmat muutkin alkutekstille uskolliset käännökset. Sana ei sellaisenaan viittaa uudestisyntymiseen, vaan Pyhän Hengen vaikuttamaan uudistumiseen luomakunnassa tai ihmisen elämässä. Sen sijaan Johanneksen 3. luvun gennao anothen ja 1.Pietarin kirjeen 1. luvun anagennao sanat King James kääntää ilmaisulla born again, minkä merkitys on kirjaimellisesti "syntyä/synnyttää uudelleen" eikä pelkästään "uudistua". Mitä Jeesus sanoo uudestisyntymisestä?Jeesus toteaa Johanneksen evankeliumin kolmannessa luvussa Nikodeemukselle, että päästäkseen Jumalan valtakuntaan Nikodeemuksen täytyy syntyä uudesti ylhäältä vedestä ja Hengestä.
Kreikankielisessä alkutekstissä käytetään sanoja gennao anothen. Ne voidaan kääntää "syntyä uudelleen ylhäältä", kuten KR1938 ja KR1992 sen kääntävät. Jeesus täydentää jatkossa, että uudestisyntyminen tapahtuu Pyhän Hengen vaikutuksesta. Sen tarkka tapahtuminen jää lopulta ihmiselle salaisuudeksi;
Jakeen kahdeksan sana tuuli, kr. pneuma, merkitsee sekä tuulta että Henkeä. Tässä tekstiyhteydessä se merkitsee Pyhää Henkeä, joka puhaltaa, eli vaikuttaa ja luo uutta elämää missä tahtoo, eli oman tahtonsa mukaan. Näin esimerkiksi kaste ei automaattisesti ole ihmisen uudestisynnyttävä tapahtuma, koska silloinhan "tuuli puhaltaisi" ihmisen, eikä Jumalan tahdon mukaan. Kasteen lisäksi tarvitaan vielä usko ja sen mukainen elämä. Jeesuksen vastaus Nikodeemukselle kertoo, mitä Jeesus tarkoitti vedellä;
Jeesuksen todistus, eli evankeliumin sana on tässä yhteydessä vesi. Sitä eivät juutalaiset ottaneet vastaan. Jeesuksen todistus, eli evankeliumi puhdistaa veden tavoin ihmisen sisimmän (ks. myös Ef. 5:26 ja Joh. 15:3), ja Pyhä Henki voi tulla näin puhdistettuun sydämeen ja synnyttää uskon Kristukseen. Vesi on Raamatussa Jumalan sanan ja Hengen symboliRaamatussa esiintyy symboleita, kuten esimerkiksi vesi (kr. hudor). Yksittäiset symbolit voivat edustaa useampaakin asiaa, mutta samassa yhteydessä kuitenkin yleensä vain yhtä asiaa kerrallaan. Vesi voi siten viitata Raamatussa joko Jumalan sanaan (Ef. 5:26) tai Pyhään Henkeen (Joh. 7:37-39). Mutta mihin se viittaa Joh. 3:5:ssä? Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Tekstin tulkinnassa on kaksi mahdollisuutta: 1. Vesi symboloi Henkeä. Silloin kyseessä on nk. hendiadys (two for one), mikä ilmaisee veden olevan samalla Pyhän Hengen symboli, vrt. myös Hes. 36:25-27:
2. Vesi symboloi Jumalan sanaa. Silloin uudestisyntyminen tapahtuu Jumalan sanan ja Pyhän Hengen yhteistoimintana. Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. (Room. 10:17) Molemmat vaihtoehdot ovat Raamatun mukaan mahdollisia. Samoin kuin pneuma voitiin ymmärtää joko Hengeksi tai tuuleksi jakeessa Joh. 3:8, niin tässä vesi voi symboloida joko Pyhää Henkeä tai evankeliumia. Näin Raamattu voi ilmaista yksittäisen sanan avulla useita hengellisiä ulottuvuuksia, mitkä ko. sanaan liittyvät. Pelastus Tiituksen kirjeessäPelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta. (Tiit. 3:5, KR 1938) He saved us, through the washing of regeneration and renewing of the Holy Spirit. (Tiit. 3:5, KJV) Tiitus 3:5.ssä mainittu "pesu" on usein yhdistetty kristilliseen kasteeseen. Tämä siksi, että jakeen on katsottu viittaavan ihmisen uudestisyntymiseen kasteessa. Tämä tulkinta ei kuitenkaan ole välttämättä oikein. Jakeen sana pesu (kr. loutron) merkitsee alkukielessä kylpemistä ja siten puhdistautumiseen ja elämän uudistumiseen (regeneraatio), minkä Pyhä Henki saa aikaan ihmisessä. Toisin sanoen siinä todetaan miten Pyhä Henki uudistaa ja puhdistaa ihmisen entisestä elämästä ja siten pelastaa hänet aiemmasta langenneesta tilastaan, mitä on kuvattu jakeen edellä seuraavasti; Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme. (Tiit. 3:3) Raamattu opettaa selvästi, että pelastus tapahtuu lopulta yksin armosta henkilökohtaisen uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. Tämä usko tulee näkyväksi myös ihmisen elämässä. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja- ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. (Ef. 2:8-9) Vesi Jumalan sanan ja Hengen symbolinaSanaparin "vesi ja Henki", mitä Jeesus käytti opettaessaan uudestisyntymistä Nikodeemukselle, hän lainasi profeetta Jesajalta:
Tässä profeetta käyttää vettä evankeliumin symbolina. Vesi ja evankeliumi tuovat molemmat elämää hengellisesti kuivan maan päälle. Järjestys on selvä, ensin evankeliumi ja sen seurauksena Herran Henki tuo siunauksen. Erämaassa Mooses löi sauvallaan kallioon ja siitä virtasi israelilaisille vettä:
Tämä oli esikuva siitä, miten juutalaiset surmauttivat Messiaansa, mutta hänen ylösnousemuksensa seurauksena virtasi evankeliumin elämää tuottava vesi sen jälkeen kaikkeen maailmaan, vrt. 1.Kor. 10:4. Jumalaa sanotaankin VT:ssa "elävän veden lähteeksi", Jer. 2:13 ja 17:13. Siihen Jeesus viittasi huutaessaan lehtimajajuhlan viimeisenä päivänä:
Lehtimajajuhlan viimeisenä, seitsemäntenä päivänä, temppelissä valeltiin Giihonin puron vettä alttarille syyssateiden toivossa. Johannes lisää tähän vielä, että: 39 Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu. Pyhä Henki vuodatettiin ensimmäisenä Helluntaina "kaiken lihan päälle". Sen jälkeen evankeliumin sana on vaikuttanut kaikkialla maailmassa Pyhän Hengen voimasta uskon kirkastettuun Kristukseen. Uskoontulon jälkeen Kristus asuu Henkensä kautta kristityssä. Johanneksen evankeliumissa elävä vesi symboloi Pyhää Henkeä, vrt. myös Joh. 4:10-14:
Myös Ilmestyskirjassa kutsutaan ihmisiä kuuulemaan evankeliumia: Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä (Pyhä Henki) lahjaksi. (Ilm. 22:17) Evankeliumin vaikutusta ja vettä rinnastetaan toisiinsa myös Sakarjan kirjassa, missä kuvataan Israelin lopunaikaista uudistumista sen vastaanottaessa evankeliumin; Sinä päivänä on Daavidin suvulla ja Jerusalemin asukkailla oleva avoin lähde (evankeliumi) syntiä ja saastaisuutta vastaan. (Sak. 13:1) Profeetta Jesajan sanoin: Te saatte ilolla ammentaa vettä (Pyhää Henkeä) pelastuksen lähteistä. (Jes. 12:3) Kuulkaa, kaikki janoavaiset, tulkaa veden (evankeliumin) ääreen. Tekin, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää; tulkaa, ostakaa ilman rahatta, ilman hinnatta viiniä ja maitoa. (Jes.55:1) Miten voi ostaa ilman rahaa ja hintaa? Niin voi tehdä, koska evankeliumi on lahja. Se pitää vain vastaanottaa. Ostaminen kuvaa tekemistä ja siksi ihmisen tulee tehdä jotain päästäkseen osalliseksi pelastuksesta. Se on vastaanottaa evankeliumi silloin, kun Jumala sitä tarjoaa. Sitä kutsutaan myös etsikkoajaksi. Tarjouksesta voi myös kieltäytyä ja niin useimmat tekevätkin. Ketään ei pakoteta. Silti jotkut nöyrtyvät ottamaan tämän lahjan vastaan. Profeetta Hesekiel kertoo veden symboloivan Pyhää Henkeä:
Uudestisyntymisen, eli uskoon tulon jälkeen kristityn tulee kilvoitella pysyäkseen Kristuksen yhteydessä. Uskoontulosta huolimatta synti elää hänessä maanpäällisen elämän loppuun asti. Jeesus itse toteaa: Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan. (Joh. 15:10) Kristitty joutuu taistelemaan syntistä luontoaan ja Jumalasta luopunutta maailmaa vastaan maallisen elämänsä loppuun asti pitääkseen uskon ja pysyäkseen Kristuksen yhteydessä; Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat. (Fil. 3:14) Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin. (Luuk. 16:16)
Tästä pääset takaisin etusivulle |